Kääpälän historiaa:

 

 

 

 

 

                                                            Kääpälän koulun historiaa:

                                                                                                        Marraskuu 11, 2014

          Raili Mauno on kirjoittanut sarjan Kääpälän koulun historiasta.

          Sarjan 5 osaa on julkaistu Valkealan Sanomissa viikon välein alkaen 1.7.2010.

          Tällä sivustolla historian kirjoitukset on luettavissa Valkealan Sanomien sivuista otettuina PDF- kopioina.

          Alla olevista linkeistä saat luettavaksi kunkin julkaisuosan kerrallaan.

OSA 1

OSA 2

OSA 3

OSA 4

OSA 5

                                                                           Myllyn historiaa:

                                                                                                    Marraskuu 11, 2014

Tässä Raili Maunon keräämää, Kääpälän myllyn historiaa kuvaavaa materiaalia.

 

OSA 1

OSA 2

 OSA 3..

Kääpälä-Lipiälän lyhyt historiikki:

Marraskuu 11, 2014

Raili Maunon kokoamaan aineistoon perustuva Kääpälän lyhyt historiikki.           

 

Tämä sisemmän Salpausselän kangasmaasto on ollut luonnollinen kulkuväylä eräkävijöille sekä lännestä, että idästä vuosisatojen ehkäpä jo vuosituhansien ajan.  Kylämme pohjoispuoliset erämaametsät ja järvet  ovat tarjonneet runsaita riista- ja  kalasaaliita.   Hallaton harjusijainti  ja  maanviljelykseen   muokattavaksi kelpaavat  keveät   maat  houkuttivat  asettumaan  alueelle  pysyvämminkin.

 

Kääpälä  nimen oletetaan pohjautuvan alueelle tulleeseen Kääpä- nimiseen mieheen, joka rakensi talonsa nykyisen kylän alueelle. Toinen vaihtoehto nimestä on se, että ensimmäinen talo rakennettiin koivikkoon, Säimäen kupeeseen, ja että koivuissa olisi ollut paljon kääpiä.

 

Hallinnollisesti Kääpälä kuului 1500-luvulla Taipaleen hallintopitäjään samoin kuin Lipiälä, jonka tytärkylä Kääpälä on. Nämä kaksi kylää muodostavat yhä yhteisen jakokunnan ja nykyään kun puhutaan Kääpälän kylästä, siihen sisällytetään myös Lipiälän alue.

 

Jo 1500 luvun puolessa välissä sekä Lipiälässä, että Kääpälässä oli 2 taloa. Lipiälän puolella talot olivat Lipiäinen ja Peuhu.  Isännät Heikki ja Matti Lipiäin olivat tulleet Lappeen  Lipiälän  kylästä. Peuhuun  tuli  isäntä  Hyyryltä.  Kääpälän  isäntinä  olivat Per  eli  Pekko  Kääpä  ja  Anders  eli  Antti  Kääpä.

 

1600 -luvulla  jakokunnan  kylissä  oli  viisi  taloa:  Pekkola,  Laatu,  Kauppila, Lipiäinen ja Peuhu.

 

Ruotsin vallan aikana oli luotu ruotujako- ja ratsuväkijärjestelmä, joka velvoitti kylän taloja.  Pekkola toimi Kymenkartanon jalkaväkirykmentin varusmestarin virkatalona ja Laatu, Kauppila, Peuhu ja Lipiäinen Karjalan rakuunarykmentin ratsutilojen aputiloina.  Vastapalveluina tilat saivat verohelpotuksia.

 

Järjestelmä  lakkasi  1740-luvulla,  kun  Hattujen  sodassa  hävittiin  Venäjälle. Turun  rauhassa  Valkeala  jäi  Venäjän  puolelle.  Rajaksi  tuli  Kymijoki.  Alkoi venäläissotilaiden  majoittaminen,  mikä  koettiin  ankarana  rangaistuksena.

 

 1800-   luvulle  tultaessa  asukkaita  kylissä  oli  159. Isojako  suoritettiin  1830-luvun  alussa,  jolloin  talojen  tilusalat  tulivat  määrätyiksi.

 

Kylän isännillä oli yhteisomistuksessa ja –käytössä 6 kilometrin päässä Luukoskella sijainnut  kotitarvemylly.  Kyläläisten  kotitarvemyllyn  tilalle  Luukoskeen viipurilainen  Jaakko  Sjöholm  rakennutti 1840- luvun  alussa  kahden kiviparin myllyn  ja  pahmastuslaitteen.  Myyntisopimus  takasi  talollisille  tietyin ehdoin oikeuden  jauhattaa  viljansa  tullivapaasti.  

 

1800-luvun loppupuolella kylään oli saatu ensimmäinen kauppa, Elias Karhun maakauppa. Seppänä toimi silloin Antti Tyllinen ja puuseppänä Erik Mikonpoika Villstedt. Kylässä on yhä Nikkarin torpaksi kutsuttu talo.  

 

Kun Valkeala vuonna 1866 alkoi suunnitella kunnallishallintoa, Kääpälää edusti mylläri Abraham Petman Pekkolasta. Silloin elettiin Venäjän vallan alaista autonomian aikaa. Ensimmäinen 42-jäseninen kunnanvaltuusto valittiin Valkealaan reilu vuosi Suomen itsenäistymisen jälkeen, tammikuussa 1919.

 

Kylä kasvoi 1900-luvulla.  1910 taloja oli  23, väkeä niissä 210. Oli talollisia, mäkitupalaisia, torppareita, lampuoteja, mylläri Laurila, sepät, Taavetti ja Aatami Skott, räätälit Sylvester ja Elias Peuhu, muurari Ahvenainen ja myös läksiäimiä eli irtolaisia.

 

Oppivelvollisuuslain täytäntöön panemiseksi Kääpälä halusi v. 1920 omaksi koulupiiriksi. Muutaman uutteran puuhamiehen ansiosta, Nestor Laurilan johdolla, koulu saatiinkin kylään; ensin vuokratiloihin Peuhun taloon ja v.1927 kunnan rakennuttamaan omaan puukouluun, josta koulutoiminnan ohella tuli monien kylätapahtumien keskus. Oppilasmäärän kasvaessa, vuonna 1971, kylä sai uuden nykyaikaisen koulunsa tälle paikalle, Varuskunnan ja kylän välimaastoon.  Vuonna 2012 voimmekin viettää Kääpälän koulun 90-vuotisjuhlaa.

 

Jo 1920-luvulta alkaen kylällä toimi vireä nuorisoseura Arttu Luodon johdolla ohjaten nuoria hyvien harrastusten pariin.  Nuorisoseuran vuotuisia kesäjuhlia vietettiin Kääpälän tanssilavalla. Talvisin järjestettiin hiihto- ja mäkihyppykilpailuja, joihin osallistujia saatiin Kouvolasta saakka.

 

30-luvulla marttatoiminta oli vireää ja kädentaitoja kehitettiin kylän talojen suurissa tuvissa. Martat järjestivät suosittuja ohjelmallisia illanviettoja, ja siellä kyläläisten luovuus puhkesi kukkaan. Tuvat olivat väkeä täynnä ja ”asiat kasittiin” kyläläisten kesken.

 

Pula-ajasta johtuen kaikki tarpeellinen pyrittiin tekemään itse kotona. Lapset siinä ympärillä olivat hyvässä opissa. Kristillisiä arvoja opetettiin joka sunnuntaiaamu kokoontuneessa pyhäkoulussa. Suuri edistysaskel koko kangasrannan kylille oli sähköjen saanti adventin aattona 1937.

 

Kylässä oli 2 kauppaa: Ok Ympäristö ja yksityinen Roopen kauppa, jossa kyläläisten postit jaettiin nimihuudolla. Hevospuomit molempien kauppojen luona ovat aikaa sitten lahonneet, mutta kauppatoiminta jatkuu yhä Roopen kaupassa eli nykyisessä Kääpälän kaupassa.

 

Sotavuodet toivat koteihin surua ja hätää. Kääpälän miehiä kirjattiin kaatuneiksi talvi- ja jatkosodassa 12.

 

Kylä eli 50-luvulla siihen astisen olemassa olonsa toimeliainta aikaa, omavaraisuus oli tärkeä toimeentulon tae. Kylämaisema oli avaraa peltomaisemaa, kun sodan jälkeen kaikki peltopahasetkin olivat käytössä. Pienessäkin mökissä oli lehmä tai kaksi, ja vielä nuorta karjaa.

 

Puuteollisuus kasvoi voimakkaasti ja puukauppa kävi. Talolliset tekivät hankintakauppoja ja ajoivat talvisin rahtia. Liikennöitsijä Artturi Rämän autossa pääsi asioilleen Kouvolaan. Koppiin sopi 8 sisälle, loput istuivat lavalla. Siinä kulki samalla sian ruhotkin. yösijaa tarjottiin kylän keskellä Heikkilässä. Jos teki polttopuita, sai ruuankin. Hierontapalveluita sai  sokea-Mikoltä ja parturipalvelut hoiti Laurilan Terttu.  Kylän muuraustyöt teki Salon Toivo ja poikansa Aarne. Helluntaiseurakunta toimi aktiivisesti. Kesäiset telttakokoukset kokosivat runsaasti kyläläisiä yhteen.

 

1960-luvun alussa alkoi kuulua kummia.  50-luvulla aloitettujen puolustusvoimien rakennus- ja ampumaleirien jatkeeksi perustettiin Vekaranjärven varuskunta, johon eri joukko-osastot siirtyivät ahtaaksi käyneistä kaupunkikasarmeistaan. Se tiesi lähes kaikilta kylän talollisilta useiden kymmenien, jopa lähes parin sadan hehtaarin tilakohtaisia aluemenetyksiä valtiolle, eikä siihen pontevat vastalauseetkaan yhtään auttaneet. Toisaalta rakennettava kasarmiyhteisö toi töitä kylässä asuneille. Samalla maitten menetys kuitenkin kuihdutti talollisten harjoittamaa metsätaloutta. Komeat metsät kun ovat aina kuuluneet isojen talojen imagoon.

 

Vuosisadan loppupuolella maaseudun rakennemuutos on tuonut vielä oman lisänsä karjatalouden ja maanviljelyksen kuihtumiseen.  Nyt kylässä on enää yksi karjatila ja yksi perunatila. Meitä nykyisiä asukkaita on kuitenkin noin 160, saman verran kuin väkeä oli 1800-luvulle tultaessa.

 

Menneisyys elää kylää asuttaneiden sukujen asuinpaikoilla ja tarinoissa. Nyt me omalla toiminnallamme muokkaamme kylää näköiseksemme ja jätämme sen aikanaan seuraavalle sukupolvelle. Yhteen hiileen puhaltaminen - kuten kouluasiassa saimme huomata – antaa toivoa siitä, että kylämme säilyy toisetkin 500 vuotta.

 

 

 

Raili Mauno. (Elovalkeat -avajaisissa esittäjänä Timo Vanonen)

 

 

Kääpälän kylän varhaishistoriaa:

  Marraskuu 11, 2014

Kylistä ei ole paljoakaan tietoa esihistoriallisen ajan tapahtumista. Kylien alueella ja niitten läpi on varmasti eräilty sisempää Salpausselkää pitkin Hollolasta, Mäntyharjulta ja Lappeen suurpitäjästä käsin. Kylän pohjoisosan laajat vesistöt ovat  myös houkutelleet kalastajia lähipitäjistä. Kääpälä on Kangasrannan kyliä, ja on aikoinaan kuulunut Taipaleen suurpitäjään. Lipiälän kanssa se on muodostanut yhteisen talouskylän ja  niillä on  vieläkin yhteinen jakokunta. Lipiälä lienee näistä kahdesta kylästä vanhempi.

 

Ensimmäiset asukkaansa kylät saivat luultavimmin Lappeen pitäjästä päin, mutta yhteyksiä oli myös länteen, Hollolan suurpitäjään päin, koska tallennettu suullinen perinne tietää kertoa, että ” täält vietih Hollolan Lahteen sapilaill ruumiit” (Valkealan historia) Vanhimmista mahdollisista asiakirjoista on todettavissa, että Kääpälässä oli 1500 luvun puolivälissä kolme kantatilaa ja Lipiälässä kaksi. Kääpälän nimi lienee johdettavissa henkilönimeen Kääpä.  Valkealan Kääpälä lieneekin maamme vanhin  ”Kääpä” asutusnimi. Täältä saattavat ollla kotoisin ne henkilöt Nuijamaalla, Mäntyharjussa ja Inkerissä, joilla  1600 luvulla oli henkilönimi Kääpä.

 

Lähihistoriaa.

 

Vielä  1950 luvulle saakka Kääpälä ja Lipiälä olivat  maaseutukyliä, joissa viljeltiin peltoja ja hoidettiin karjaa. Lisäansioita saatiin Pohjois-Valkealan valtavilta metsäsavotoilta, joilta parhaina talvina hankki leivänsärvintä yli 500 miestä. Kylien maatilat olivat kohtuullisen suuria ja ihmisten toimeentulo tuntui turvatulta.

Palvelutaso kylissä oli nykyisellä mittapuulla mitattuna aivan erinomainen: kaksi kauppaa, pankki, hirsihöyläämö ja saha, parturi-kampaamo, tanssilava, koulu, kirjasto, mylly,  kaksi kioskia, hyppyrimäki, useita yhdistyksiä , valokuvaamo ym.

 

Muutos oli kuitenkin tulossa. Vuonna 1956 puolustusvoimien hallintaan lunastettiin nykyinen Pahkajärven ampumaleirialue. Muutaman vuoden sisällä kaikki sen alueella asuneet joutuivat muuttamaan pois ja jotkut tilat menettivät osia maistaan. Seuraava suurempi kolaus tapahtui vuonna 1963, jolloin Karjalan Prikaatin uusi varuskunta päätettiin rakentaa, asukkaitten kovasta vastustuksesta huolimatta, lähes pelkästään Kääpälän ja Lipiälän kylien alueelle. Lähes kaikki kylien maatilat joutuivat luovuttamaan maitaan valtiolle, yhteensä yli 800 hehtaaria. Useat tilat kutistuivat niin pieniksi, että ne eivät enää taanneet asukkaille turvattua toimeentuloa. Varsinkin nuorempi väki ymmärsi tilanteen, hankki  ammattikoulutuksen ja muutti pois kylistä. Tällä hetkellä  Kääpälässä ei ole ainoatakaan toimivaa maatilaa, Lipiälässä on yksi maitotila ja yksi perunatila!

 

Kylän yleisilmeeseen maanviljelyn loppuminen vaikutti hyvin radikaalisti. Entinen avoin peltonäkymä on parissa vuosikymmenessä hävinnyt lähes kokonaan . Pellot on metsitetty, eikä kylän taloista enää monikaan  näy  ohikulkijalle.  Ongelmaksi on myös muodostunut muutama autio talo aivan kylän keskustassa. Talojen saanti myyntiin ja jälleen asuttavaksi siistisi kylänäkymää  huomattavasti.

 

Tämänhetkiset maatalouden vaikeudet tietäen, on kuitenkin aivan selvää, että varuskunnan tulo kylään on ollut selkeästi hyvin myönteinen asia.  Tänä päivänä lähes kaikista kylän talouksista ainakin joku käy varuskunnassa töissä ja saa sieltä toimeentulonsa. Menneet pienet ristiriidatkin ovat jo aikoja sitten unohtuneet ja sotaväen kanssa on opittu elämään hyvässä yhteisymmärryksessä. Kääpälä on pieni kylä, naapurikylän  Lipiälän kanssa vakinaisia asukkaita on vain noin 160 henkeä. Valkealan varuskunta mukaan lukien  asukasmäärä kuitenkin moninkertaistuu. Työpaikkaomavaraisuuskin on huippuluokkaa, koska työpaikkoja löytyy lähes 800 kappaletta!

 

Vielä muutama vuosi takaperin suuri osa varuskunnan henkilöstöstä asui Vekaranjärvellä. Viime aikoina muuttoliike on  monista syistä johtuen käynyt täältä poispäin, josta johtuen kylän palvelutaso on kokenut kovia. Olemme menettäneet mm. postin ja toisen kaupan.  Myöskin koulu ja kirjasto olivat vähällä mennä, mutta säästyivät onneksi, eivätkä ne ole enää lopettamisuhkan alla. Koulun  varmistumisen  ja  uuden  päiväkodin  rakentamisen  jälkeen  kyliin  onkin  muuttanut   useita lapsiperheitä ja  tulevaisuus näyttää jälleen valoisammalta. Tonttitarjontakin  on kunnossa ja uudet asukkaat ovat kovasti tervetulleita!

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now